Hevonen opettaa

On kiinnostavaa tarkkailla miten hevonen valitsee mitä se milloinkin syö. Pihalla on mm pujopöheikkö, johon kukaan hevosista ei aiemmin ole koskenut, kunnes tänään. Frida selvästi tarvitsi hieman tätä hyönteisiä karkottavaa ja ruuansulatusta edistävää yrttiä. Hevoset myös nyhtävät mieluiten lyhyttä, elinvoimaista kasvustoa – ei niinkään yhtään pitempää heinää, jos ne voivat valita.

Tänä kesänä hevoset jäävät kotiin sen sijaan että lähtisivät laitumelle. Syitä tähän on monia. Oma intuitioni oli hyvin vahva, että näin on paras ja juttelin vielä Vainikan Sadun kanssa asiasta – jolla on paljon asiantuntemusta ja kokemuspohjaa aiheesta – aina sitä välillä on hyvä saada vahvistusta omalle intuitiolleen.

Hevonen ei ole samanlainen laiduntaja kuin esim lehmä tai lammas. Se on tyyppinä vaeltaja, joka etsii ruokaansa. Sille ei ole ominaista seistä notkuvassa pitopöydässä mättämässä varsin yksipuolisesti, lihoen ja altistuen kaviokuumeelle tai metabolisille häiriöille, vaan se liikkuu paljon ja syö monipuolisesti – puiden oksia, lehtiä, kukkia, marjoja, pensaiden lehtiä, heinää, ruohoa, oksia, erilaisia yrttejä – aina kuunnellen sitä mitä milloinkin tarvitsee. Hevonen on myös utelias – se tykkää tutkia ympäristöään yhdessä lajitovereidensa kanssa, joten esim suorakaiteen mallinen laidun ei ole hevoselle kovin mielenkiintoinen vaikka kuinka suuri olisikin. Ja kun laidun ei tarjoa hevoselle riittävästi muuta virikettä, hevonen syö. Ja sen ei edes tarvitse juuri liikkua ruokansa eteen koska kaikki on koko ajan turvan ulottuvilla. Joten se lihoo. Pahimmassa tapauksessa sairastuu. Eräs asiakkaani sanoi hyvin “eli vähän niin kuin amerikkalaislasten hampurilaiskulttuuri, mätetään yksipuolista ravintoa suuret määrät, lihotaan ja saadaan joku elintasosairaus.”

Hevoselle on erittäin tärkeää päästä suojaan paahteelta ja ötököiltä silloin kun se haluaa. Olen tarkkaillut paljon hevosia tässä kotona – mitä ne valitsevat kun niillä on siihen mahdollisuus. Se ei välttämättä ollenkaan mene niin kuin me ihmiset ajattelisimme. Ne ovat päivällä paljonkin suojassa sisällä ötököiltä ja ulkona illemmalla/yöllä. Talvisin ne taas ovat paljonkin ulkona, tutkivat ja touhuavat milloin mitäkin. Välillä köllöttelevät pehmeässä hangessa. Ideaali olisi perinteinen luonnonlaidun, jossa olisi varmistettu myös suojaan pääsyn mahdollisuus. Valitettavasti tällaisia luonnonlaitumia ei liikaa ole, joten on löydettävä se paras “kompromissiratkaisu”.

Mieluiten itse haluaisin pitää hevosia, kuten esim Gotlannissa, jossa on luotu Gotlannin russ -poneille laajat luonnonsuojelualueet luonnonlaitumista, joissa ne elävät rauhaisaa, lajityypillistä elämää. Ponit hoitavat maisemoinnin ja sitten ne vaeltavat jälleen seuraaville valtaville luonnonlaidunalueille, jotta vasta laidunnettu maa pääsee lepäämään. Vielä kun ei itsellä tällaista mahdollisuutta ole pitää hevosia (huom vielä:), niin joudun tyytymään tähän kompromissiratkaisuun. Tässä omassa paikassa ne saavat nyt sekä tuoretta että laadukasta kuivaa heinää – ja vaihtelevasti yrttejä, puuston sekä pensaiden antimia. Tämä on osoittautunut tähän mennessä hyväksi ratkaisuksi. Hevoset myös tykkäävät hengailla meidän kanssa, joten niillä on siihen päivittäin mahdollisuus halutessaan – tämänkin ne toki voivat itse valita. Athena esim tulee pyytämään silitystä tai seuraa, kun hän sitä kaipaa. Molemminpuolinen kuuntelu ja kunnioitus lisää luottamusta.

Se, että edelleen tässä ajassa pidämme liikkumaan luotuja hevosia pienissä karsinoissa, ja neliönmuotoisissa tarhoissa, joissa ei juurikaan ole virikkeitä uteliaalle eläimelle on minusta pöyristyttävä, surullinen ajatus. Pahimmillaan laumaeläimiksi syntyneitä hevosia pidetään vieläpä yksin näissä postimerkin kokoisissa tarhoissa. Ei ihme että hevoselle tulee erilaisia vaivoja, niin fyysisiä kuin psyykkisiä. Miten me ihmiset voimme olla näin kaukana luonnosta? Miten me edelleen voimme perustella itsellemme, että se on ok ja hevosen edun mukaista? Joku eläinlääkäri vastikään vertasi nykyhevosten elinoloja keskitysleireihin. Uskon, että myöhemmin meitä pidetään täysin brutaaleina olentoina, kun olemme pitäneet tällä tavoin hevosia vankeudessa. Tämä perustuu paljon edelleen siihen, että pidämme hevosta hyötyeläimenä. Meidän täytyy hyötyä siitä jotenkin. Sillä tulee kilpailla, tai ylipäätään sillä kuuluu tehdä jotakin.

Meidän tulee muuttaa ajatteluamme perinpohjaisesti syvemmältä tasolta jos haluamme aidosti alkaa ymmärtää hevosta ja sitä mitä tämä jalo eläin on tullut meille opettamaan. Meidän tulee oppia nöyryyttä ja siirtää tietoisuutemme sydämeemme mielemme sijasta. Vain näin voimme avautua hevosten syvälle viisaudelle. Vain näin voimme löytää aidon yhteyden, molemminpuolisen kunnioituksen. Niin kauan kun käytämme hevosta egomme jatkeena tai suhtaudumme siihen kuin välineeseen emme pääse syvemmälle, emme Näe hevosta emmekä itseämme. Hevonen on loistava peilimme, mutta vaatii meiltä suurta nöyryyttä katsoa tuohon peiliin ja kohdata kaikki se mitä näemme. Ihmisinä helposti valitsemme toisen reitin. On helpompaa syyttää hevosta, leimata se vaaralliseksi tai hulluksi, kuin oikeasti katsoa sitä Miksi hevonen käyttäytyy tietyllä tavalla. Toki hevonen voi käyttäytyä vaarallisesti kuten mikä tahansa eläin, mutta se ei tee hevosesta vaarallista. Monesti löydämme syyn pintaa syvemmältä, omasta käytöksestämme, energiastamme, vaiheestamme, tilastamme. Mitä hevonen koettaa kertoa käytöksellään? Mikä on pielessä? Mitä me eläimessä triggeroimme, kun se kokee tarvetta puolustautua aggressiolla? Nämä ovat asioita jotka minua kiinnostavat ja joiden kanssa olen paljon työskennellyt. Mikä saa hevosen/eläimen käyttäytymään esim vaarallisesti. Oma hevoseni oli leimattu vaaralliseksi ennen kuin se tuli minulle ratsastuskoulusta, ja pääsin tutkimaan tätä teemaa hyvin perusteellisesti omakohtaisen kokemuksen avulla. Opin paljon enkä todellakaan enää usko sitä että hevonen sikailee. Hevosella on AINA syy käytökseensä. Monesti syy on päivänselvä, kun vain suostumme Näkemään.

Ihmisinä olemme tottuneet välttämään kipua ja kivuliaita tilanteita, joten syiden, vikojen etsiminen ulkopuolelta on hyvin inhimillistä. Kuitenkin se on reitti joka vie meidät umpikujaan kerta toisensa jälkeen. Hiljentyminen, pysähtyminen itsemme äärelle tuo parhaat vastaukset. Meidän tulee vain uskaltaa hiljentyä ja pysähtyä. Mennä sinne minne emme ole aiemmin uskaltaneet mennä. Katsoa niitä asioita joita emme ole aiemmin uskaltaneet katsoa. Olemme paenneet puhumiseen, touhuamiseen, suorittamiseen, jatkuvaan juoksemiseen. Nyt meidän tulee päästä epämaadottuneesta sisäisen levottomuuden tilasta sisäisen rauhan tilaan. Tässä hevonen ja eläimet ylipäätään voivat tukea meitä hyvin kauniisti, jos annamme heille siihen mahdollisuuden sen sijaan että leimaamme/tuomitsemme eläimen ja näin annamme pelkomme hallita meitä. Näin toimimalla tuomitsemme itsemme. Meidän tulee myöntää pelkomme ja kohdata ne – muuttaa oma pakenemismallimme syvällisesti käytännössä, ei vain puheen tasolla.

Meillä jokaisella on vastuu – me jokainen voimme vaikuttaa asioiden muuttumiseen omilla teoillamme ja valinnoillamme. Emme enää voi sulkea silmiämme hevosten kärsimykseltä ja vedota siihen, että “näin on aina tehty joten näin tehdään edelleen.” Onhan aina sodittukin, mutta tekeekö se sotimisesta hyväksyttyä? Onko se maailma, jossa haluamme elää? Ei tietenkään. Jos aina tehtäisiin niin kuin on tehty, mikäänhän ei koskaan muuttuisi. Mitään uutta ei koskaan syntyisi tähän maailmaan. Einsteinia pidettiin hulluna innovatiivisuutensa vuoksi. Ihmiset sanoivat “eihän tuo ole mahdollista.” Ilman Einsteinin omistautuneisuutta ja intohimoa asiaansa kohtaan meillä ei kuitenkaan olisi esim sähköä. Sama pätee monia muita uusia asioita kohtaan. Ainahan sitä pitää epäillä ja kyseenlaistaa, jos joku ajattelee eri tavalla. Koen että skeptisyys on myös viisautta – ettei usko sokeasti kaikkeen vaan luottaa omaan arvostelukykyynsä, mutta samalla antaa tilaa erilaisille näkökulmille. Ettei vain fanaattisesti vastusta jotakin ihan vain “periaatteesta.” Etenkin kun tuo periaate monesti voi kummuta jonkun toisen uskomuksesta / suvun / kaveriporukan tavasta ajatella. Sillä ei välttämättä ole mitään tekemistä oman totuuden kanssa.

Itse uskon että me jokainen voimme muuttaa maailmaa. Se muutosvoima on meissä. On vain kyse uskalluksesta. Että valitsemme mennä kohti sydämemme suuntaa, vaikka se välillä pelottaisi kuinka paljon tahansa. Vaikka kaikki muut pilkkaisivat meitä ja suhtautuisivat meihin halveksuen. Tällöin seisomme omassa voimassamme ja valitsemme rakkauden pelon sijasta.

#walkyourtalk
#ownyourfear
#chooseliberty