Syvä ihmissuhde: uhka, mahdollisuus vai tuplauhka?

Mutta miksei tuplamahdollisuus? Koska pelkäämme eniten sitä mitä kaipaamme. Syvässä ihmissuhteessa joudumme vaarallisille vesille. Joku voi nähdä meidät kokonaan. Kaikkine puolinemme. Ja koska ajattelemme usein, että joku asia on kyllä mahdollista muille muttei meille. Näemme selkeästi miksi joku toinen menestyy, on vaikkapa ihanassa parisuhteessa, mutta emme usko että se voi tapahtua meille. Ajattelemme, että “no sehän on selvä, että hänellä on ihana mies, hänhän on niin kaunis ja upea”. Ajattelemalla näin kirjoitamme samanaikaisesti päämme sisällä käsikirjoitusta, joka uskottelee meille, että me emme ole kauniita tai upeita. Ja ei mene kauaakaan, kun uskomme tuon tarinan. Nielemme sen kyselemättä, ja näin tarina alkaa kuljettaa meitä sen sijaan että me kuljettaisimme tarinaa.

Näin mielemme ja egomme monesti toimivat. Itsemme pienentäminen on myös egon tekosia. Mieli vertailee, se koettaa sillä tavoin ymmärtää elämää. Ego kilpailee, koska jonkun kuitenkin pitää olla paras! Kuitenkin on mahdotonta vertailla, sillä meidän jokaisen elämänpolku on täysin uniikki. Meillä jokaisella on täysin omat elämäntehtävämme ja tarkoituksemme täällä. Itse koen, että kilpailukin on sellaisenaan vanhanaikaista, se voi olla hauskaa, kannustavaa kisailua, joka vahvistaa keskinäistä yhteyttä, mutta hampaat irvessä kilpaileminen kuluttaa vain turhaa energiaa ja hajottaa enemmän kuin rakentaa.

Erityisen tärkeänä tässä ajassa koen mielen, egon ja sydämen välisen yhteyden vahvistamisen. Että tietoisesti sallimme sydämemme hengittää. Elämme usein valtavan paineen alla, ja huomaamme sen vasta kun sydän tai mieli tilttaavat. Mitä jos arvostaisimme itseämme sen verran enemmän, että toimisimme ennen kuin on liian myöhäistä. Mielen ja egon tehtävät eivät suinkaan ole vähempiarvoisia, ainoastaan erilaisia. Sekä mielellä että egolla on paikkansa meidän ihmisten elämässä, ne ovat tärkeä osa meitä – mutta kummankaan tehtävä ei ole johtaa. Väitän, että eläminen täysin vaikkapa mielen ohjauksessa aiheuttaa meille nyky-yhteiskunnassa eniten ahdistusta. Olemme turhankin hyvin yhteydessä vain mieleemme. Koetamme ratkoa asioita ja tehdä päätöksiä sellaisen osamme avulla, jonka kapasiteetti on rajallinen. Samalla intuitiomme, ydinminämme, sielumme – tai miksi sitä kukakin haluaa kutsua – ääni vaimenee. Ja usein kompensoimme asiaa koettamalla lisätä kontrollia ja tehdä entistä tiukemmin valintoja mielellämme, kun lääkkeenä olisi mielen ohjaaminen ihan toisiin tehtäviin. Mieli on puristuksissa, sillä se on joutunut hommaan, johon sitä ei ole alunperinkään tarkoitettu. Vähän sama kuin lentoemännän pitäisi hypätä yks kaks yllättäen kapteenin paikalle ohjaamaan konetta. Ei ihme, että paine ja ristiriita sisällämme kasvaa.

Kun mieli ja ego saavat rentoutua omiin tehtäviinsä, tukemaan, ei johtamaan, elämämme harmonisoituu monin tavoin. Huomaamme, että päätöksentekomme helpottuu, ja luottamus elämään sekä itseemme kasvaa. Tiedämme, että kaikki on hyvin, vaikka mitä tahansa ympärillämme tai elämässämme tapahtuu. Olemme vahvemmin yhteydessä itseemme ja automaattisesti sitä kautta muihin. Kun uskallamme irrottaa liiallisesta kontrollista, vapautamme itsemme Elämään. Ja silloin se tuplamahdollisuuskin ilmestyy sinne oman pään sisäiseen valikkoon kuin itsestään.

Kiinnostaisiko sinua katsoa millaista käsikirjoitusta sinä olet laatinut liittyen rakkauteen ja parisuhteisiin? Ja ennen kaikkea, haluaisitko vapauttaa itsesi oman onnellisuutesi edessä olevista esteistä?

  • Naisille suunnattu Yhteyden alkemia -pienryhmä aloittaa syyskuun loppupuolella, vielä 4 paikkaa vapaana – olisiko joku niistä sinulle?