Tyhjän pään syndrooma

Mitä tapahtuu, kun irrottaa kontrollista ja tarpeesta tietää etukäteen? Mitä tapahtuu, kun uskaltaa totaalisesti antautua hetkelle ja sukeltaa päistikkaa tuntemattomaan? Mitä sanoa, kun ei ole mitään sanottavaa? Tätä kaikkea pääsin tutkimaan Ihmisluontoilta-podcastin kolmannessa jaksossa.

Oli hauskaa huomata, että vaikka minusta hyvin vahvasti ennen nauhoitusta tuntui siltä, ettei minulla ole kertakaikkiaan mitään sanottavaa, jaksosta tuli noin 50 minuutin pituinen. Kun annoin sanojen virrata täysin vapaasti ilman mitään etukäteistietoa teemasta, asiaa olikin yllättävän paljon. Samalla se lisäsi omaa ymmärrystäni siitä, kuinka monesti saatamme olla jonkun oman ajatuskaavamme vankeja, ja kun rohkenemmekin murtaa tuon kaavan löydämmekin jotain ihan uutta. On siis hyvä välillä kuulostella millaisia lauseita viljelee ja miksi. Itse löysin nauhoituksen jälkeen kiinnostavan mekanismin, joka liittyi itsearvostukseen ja itsetuntoon. 

Koin, että se mitä jaan ihmisille podcastini välityksellä ei ole riittävän tärkeää, riittävän arvokasta. Kyseenalaistin radikaalisti omaa polkuani ihan kokonaisuudessaan ja ajattelin, että minulla ei ole mitään annettavaa kenellekään. Eli minulla ei siis myöskään ollut mielestäni mitään sellaista sanottavaa, joka olisi ollut millään tavoin merkityksellistä kenellekään. Podin Tyhjän pään syndrooman lisäksi Uhrirokkoa sekä Arvottomuuskuumetta. Mietin, miksi ylipäätään teen näitä jaksoja. Kävin lyhyessä ajassa läpi aikamoisen eksistentiaalisen kriisin.

Kun kysyin itseltäni miksi teen näitä jaksoja huomasin vastaavani saman tien, että “no siksi, koska se on minusta hauskaa!” Se oli varsin avartavaa. Aiemmin olen paljon joutunut työstämään sitä, etten tekisi asioita vain siksi, että “muut tarvitsevat sitä”. Totta kai on ihanaa voida olla Maailmankaikkeuden palveluksessa siten, että voin tarjota lohtua, toivoa, tukea ja inspiraatiota sitä tarvitseville, mutta se ei voi olla ohjaava tekijä. Jos itse en riittävästi nauti siitä mitä teen, en silloin myöskään aidosti voi olla tukena muille. Tällöin en toimi oikeasta motiivista käsin, vaan minua ohjaa vanha uhrimentaliteetti: muut ja muiden tarpeet ensin, itse hännän huippuna perässä (jos sittenkään). Ja tämä tekemisen tapa ei todellakaan toimi, vaan kuormittaa ja kuluttaa – sen tiedän omasta kokemuksestani. 

Havaitsin, että Ihmisluontoillan tekeminen on minusta puhtaasti kivaa! Jaksojen tekeminen antaa minulle paljon ja avaa luovuuttani. Jaksojen avulla pääsen tutkimaan omia mekanismejani ja saan käsitellä aiheita, jotka ovat minusta kiehtovia. Saan puhua erilaisista ihmisyyteen ja hevosiin liittyvistä asioista ilman odotuksia siitä miten nämä asiat otetaan vastaan tai kuinka moni jaksoja kuuntelee. Voin seikkailla lempeän uteliaasti Ihmisyyden ihmemaassa, lisätä ymmärrystäni monimuotoisista ihmisyyden teemoista ja samalla saan vahvistettua omaa itsetuntemustani. Mikä lahja! Yhtäkkiä turhautumiseni muuttui kiitollisuudeksi. Ja vain siksi, että olin kiinnostunut tutkimaan miksi koin ettei minulla ollut mitään sanottavaa. Varsin kiinnostava ihmiskoe! 

Millaisen ihmiskokeen sinä voisit tehdä itsellesi tänään, joka kenties toisi oivalluksia ja ymmärrystä omiin ihmisyyden mekanismeihisi liittyen?

Kuuntele Ihmisluontoilta-podcastin kolmas jakso “Tyhjän pään syndrooma” täältä:

Mistä teemoista sinä haluaisit kuulla Ihmisluontoilloissa? Kerro toiveesi meilitse: ihmisluontoilta@gmail.com

MUUTA AJANKOHTAISTA

Tilaa suositut Hevonen oppaana ihmisyyteen -viestikortit tai kortti & kirja -paketti lahjaksi itsellesi tai ystävällesi.

Korteista on paraikaa tekeillä uusi pieni painos, jossa on ripaus luksusta – ihanan silkkisen pinnan jättävä Soft Touch -laminointi!

Lähde mukaan inspiroivalle voimamatkalle tammikuussa! Ilmoittaudu 12.12. mennessä

Uuden ajan hevosnainen -kasvuryhmään ja hyödynnä Early Mare -etuhinta.

Sydämen maisemia -teoksista on enää kolme vapaana. Tutustu vapaana oleviin maalauksiin ja

hanki luonnon sekä ihmisluonnon inspiroimaa väriterapiaa tallin seinille tai työhuoneeseesi