Meillä ihmisillä on taipumus sysätä tunteemme pinnan alle. Tämä taipumus on eräänlainen suojamekanismi – vaikkakaan ei kovin rakentava sellainen. Se juontaa juurensa monista asioista: lapsuuden kokemuksista, yhteiskunnan luomista normeista mikä on muka sallittua ja mikä ei, edellisten elämien muistoista, jotka vaikuttavat syvällä alitajunnassamme tiedostamattomalla tasolla ynnä muista uskomuksista, ajatuskaavoista ja käytösmalleista.

Se miten tämä kaikki vaikuttaa hevoseen onkin mielenkiintoista. Hevoset ovat herkkyydessään aivan ainutlaatuisia olentoja. Ne poimivat nopeasti pinnalla, näkyvissä olevat tunnetilamme ja yhtä lailla ne poimivat kätketyt, pinnan alla piilevät tunteemme – halusimmepa sitä tai emme. Sanomattakin on selvää, että tämä kaikki vaikuttaa meidän ja hevosen väliseen vuorovaikutukseen.

Jos emme koskaan ole antaneet itsellemme lupaa olla vihainen se on ollut “paha” tunne (tai niin meille on uskoteltu) – oma ilmaisematon aggressiomme voi näkyä hevosessamme eri tavoin. Se voi purra, potkia, tulla päälle – mikä ikinä onkaan tuolle yksilölle luontevin tapa ilmaista vihaa.

Tämä näkyy myös monesti niin, että vihaansa panttaava ihminen saa hevosissa esiin aggressiivista käytöstä – hevonen joka yleensä on rauhallinen muiden seurassa – onkin kiukkuinen tämän ihmisen seurassa. Hevonen poimii pinnan alla kytevän vihaenergian ja ilmaisee sen ihmisen puolesta. Hankalaa tässä on se, että me ihmiset hanakasti syytämme heti hevosta “onpas se nyt vaikea” / “mitäs se siinä oikein kiukuttelee” emmekä näe kokonaiskuvaa, todellista syytä hevosen käytöksen takana.

Jotta pääsemme aitoon, syvälliseen yhteyteen itsemme ja hevosen kanssa meidän tulee sukeltaa syvälle sydämeemme ja siellä asuviin tunteisiin. Mitä tunteita olenkaan kieltänyt itseltäni vuosikaudet? Miksi viha on minusta huono tunne? Miksi en anna itselleni lupaa itkeä? Miksi pelkään näyttää haavoittuvimpia tunteitani? Kun tulemme paremmin tietoisiksi omista tunnelukoistamme ja tukoksistamme se näkyy väistämättä hevosessa.

Mitä aidommin ja herkemmin pystymme kohtaamaan hevosen, sen paremmin pääsemme eheyttämään myös omaa sydäntämme ja pääsemme käsiksi kenties pitkään kerrosten uumenissa uinuneisiin tunteisiimme.  Samalla yhteytemme hevosen kanssa vahvistuu. Molemminpuolinen luottamus kasvaa. Voimme pyytää hevoselta apua siihen, että opimme paremmin tulemaan tietoisiksi omista tunteistamme ja niiden ilmaisuvapautta estävistä peloista sekä haavoista. Hevonen kyllä auttaa meitä ihmisiä mielellään – meidän tulee vain osata pyytää apua ja avautua vastaanottamaan.