Jotta viha pääsee valjastumaan rakentavaan käyttöön terveeksi aggressioksi, on tärkeää tulla tietoiseksi oman väkivaltaisen käytöksen juurisyistä, ja ottaa vastuu sekä omasta valosta että pimeydestä. Niin kauan kun omia varjopuolia ei myönnä, ne voivat heijastua ympäristöön tuhoavina voimina. Meihin kuuluu monenlaisia puolia, ja vain näitä kaikkia puolia arvostamalla tärkeänä osana itseä, omaa ihmisyyttä, voimme olla linjassa itsemme kanssa.

Pinnan alle padotut, ilmaisemattomat tarpeet ja tunteet kaipaavat ulospääsyä. Ja ryöppyävät jossain kohtaa väistämättä ulos väkivaltana, näyttäytyvät myrkyllisenä passiivis-aggressiivisuutena tai kääntyvät itseämme ja ihmissuhteitamme vastaan – ellemme suostu ottamaan vastuuta omasta hyvästä ja pahasta. Mitä enemmän ohitamme itseämme, ja tallaamme rajojamme sitä huonommin ajan saatossa voimme.

Taustalta voi löytyä liiallista kiltteyttä ja miellyttämistä. Uhrin rooli voi myös olla tiukassa. Uhriutuminen on myös vahvasti linkissä manipuloivaan käytökseen.

Jos taas joskus on sanoittanut selkeät rajansa ja tullut syyllistetyksi siitä, voi pelätä konflikteja tai loukkaavansa muita, joten siksi saattaa lähteä jälleen kerran miellyttämisen tielle, tinkimään omasta hyvinvoinnistaan. Nielee sitkeästi sen mitä tulisi sanoa ääneen, jotta vain kaikilla olisi “hyvä olla”. Ja sisäinen paine sekä paha olo kasvaa kasvamistaan.

Kiltteys kostautuu – painekattila paisuu jossain kohtaa sietämättömäksi ja ryöppyää ulos väkivaltana – itseä tai muita kohtaan. Väkivalta voi ilmetä monin tavoin ja ilmiötä voi välillä olla vaikea tunnistaa. Raivon alla voi myös olla ne herkät ja haavoittuvat tunteet, kuten suru, jolle ei ehkä ole aiemmin uskaltanut antaa tilaa omassa elämässään.

Koen, että jotta voimme muuttaa maailmaa, meidän tulee keskittyä itseemme. Vain oman tonttimme hoitamalla voimme aikaansaada todellista muutosta. Toisia emme voi muuttaa, mutta omaan käytökseemme ja toimintaamme voimme vaikuttaa. Kun meistä jokainen keskittyy vahvistamaan omaa hyvinvointiaan, seisomaan jämäkästi itsensä puolella, yhteinen hyvä vahvistuu samalla.

Suora tunne- ja tarveilmaisu pyrkii aina rakentamaan, ja joskus voi joutua sanomaan varsin jämäkästikin. Tämä voi olla vaikeaa, sillä itsensä puolella seisomisesta saatetaan myös syyllistää. Tällöin itsensä puolella seisomisesta seuraakin kierosti häpeää tai syyllisyyttä, minkä vuoksi on aina tärkeää skannata mitä itsessä tapahtuu vaikeassa vuorovaikutustilanteessa: Koettaako toinen saada minua vaikeiden tunteidensa kantajaksi? Onko toisen rajatietoisuus kateissa, jolloin hänellä ei ole herkkyyttä tunnistaa missä rajani kulkevat? Tarttuvatko toisen tunteet ja energia nyt minuun, otanko kantaakseni jotakin minulle kuulumatonta? Mitkä asiat tässä tilanteessa kuuluvat minulle ja mitkä toiselle? Parasta mitä voi tehdä on pysyä juurtuneena itseensä ja kehoonsa.

Minusta tuntuu, että myötätunto -termi ymmärretään monesti väärin. Tai sitä voidaan myös käyttää tietoisesti väärin ihmissuhdepelin aseena, kun halutaan saada toinen tuntemaan syyllisyyttä vaikkapa selkeiden rajojen asettamisesta. Saatetaan sanoa “no sinä se et ole kovin myötätuntoinen ihminen” tms.

Myötätunto on myös jämäkkyyttä. Rajatietoisuutta. Myötätunto ei ole sitä, että pitää aina suostua kaikkeen tai ottaa vastaan käytöstä joka ei tunnu itsestä hyvältä. Myötätunto on linkissä herkkyyteen – tunnistaa mikä tuntuu hyvältä ja mikä ei. Kykyä ymmärtää muttei yliymmärtää, sillä muutoin voi luisua pois omasta voimastaan ja jättää omat tunteet ja tarpeet taka-alalle.

Myötätunto ei tarkoita sitä, että pitää joustaa loputtomasti, ottaa vastuuta toisen vaikeista tunteista, tai ettei saisi ilmaista napakastikin omaa näkemystään jos tilanne sitä vaatii.

Myötätunto on silta sydämestä sydämeen, muttei koskaan oman hyvinvoinnin kustannuksella.