Ihmiskielessämme sanoilla on suuri voima. Koemme sanat myös hyvin eri tavoin. Niiden merkitys värittyy omien kokemustemme, historiamme sekä myös uskomusjärjestelmämme kautta. Sanoissa voi monesti olla voimakas lataus. Jollekin vaikkapa sana “energia” merkitsee huuhaata, toiselle se on maailman luonnollisin termi kuvastamaan kaikkea olevaa ennen asioiden varsinaista materialisoitumista.
Itse vierastan kaikenlaisia titteleitä ja termejä, sillä koen, että ne monesti lokeroivat ja saattavat kaventaa meitä, laajuuttamme. Samalla kuitenkin ymmärrän, että maailmassa, jossa elämme, tittelit kertovat jotakin ihmisestä, ja toiset saavat osviittaa siitä millä tontilla hän kenties toimii.
Shamaani on sanana sellainen, joka herkästi voi herättää erilaisia reaktioita ihmisissä. Se on myös ihan ymmärrettävää – shamanismin nimissä on varmasti tehty yhtä sun toista historian saatossa, kuten henkisyydenkin. Ymmärrän hyvin skeptisyyden ja uskomushoito-termin, sillä joukkoon mahtuu kaikenlaista tekijää ja näin henkisyysboomin aikakautena on helppo rahastaa “ultraspiritualismilla.” Siksi onkin tärkeää käyttää omaa arvostelukykyä ja luottaa omaan intuitioon. Koen, että skeptisyys on viisautta – on hyvä oikeasti tunnistella huolellisesti mikä tuntuu itselle hyvältä ja mikä ei.
Minulle sydämen shamaanina oleminen merkitsee vahvaa yhteyttä kaikkeen olevaan – näkyvään sekä näkymättömään maailmaan. Herkkyyden voimaa olla se kuka oikeasti olen. En nojaa mihinkään perinteisiin tai oppeihin, vaan uteliaan tutkimusmatkailun kautta luon omaa polkuani. En noudata mitään tiettyjä traditioita tai metodeja. Kuuntelen aina yksilöä, hänen tilannettaan, ja ainut tavoitteeni on toimia kanssakulkijana ihmisyyden matkalla – olla läsnä, kuunnella ja kohdata. Luottaa siihen, että kohtaamisessa tapahtuu juuri se, jonka kuuluu tapahtua yksilön korkeimmaksi parhaaksi. Näin tiedän, että olen aidosti palveluksessa mitään yrittämättä tai mihinkään lopputulokseen pyrkimättä. Annan tilaa kaikelle. Tässä tärkeinä oppaina toimivat myös hevoseni Athena ja Frida.
Olen omannut intuitiivisen herkkyyteni ja läsnäolon kautta tapahtuvan hoitamisen lahjani aina, mutta suljin ne moneksi vuodeksi, koska häpesin erilaisuuttani. Ymmärsin kuitenkin, että olen saanut lahjani jotta käyttäisin sitä maailman palvelemiseen. Nyt tunnen iloa ja kiitollisuutta, että saan tehdä tätä sielutyötä täydestä sydämestäni tällä planeetalla. Toki olen visusti matkalla edelleen, ja tunnistan vieläkin aika ajoin häpeän aktivoituvan – onko ok ja turvallista olla kuka todella olen? Näihin erilaisiin tuntemuksiin koetan vain suhtautua lempeämmin kuin ennen, antamalla tilaa kaikille läsnäoleville tunteille ja kuunnella mitä ne minulle haluavat viestiä.
Koen, että me kaikki olemme tavalla tai toisella erityisherkkiä syntyessämme. On vain kyse siitä, kuinka tämän kyvyn valjastamme käyttöön elämässämme, vai valjastammeko. Pelko on yksi suurimmista syistä miksi painamme alas herkkäaistisuuttamme. Opimme nopeasti domestikoitumaan, joka osaltaan on syynä ihmiskunnan pahoinvointiin.
Minulle Sydämen shamaanina toimiminen on Elämän, eläinten ja luonnon kunnioitusta sekä hyvinvoinnin ja ihmisyyden näkemistä kokonaisuutena. Ihmisen eri osien ymmärtämistä, ja kaikkien näiden osien linjaamista. Tärkeintä on muistaa kuka todella olemme, juurtua vahvemmin aitoon itseemme, jotta voimme elää mahdollisimman täyttymyksellistä ja itsemme näköistä elämää. Ja tässä tärkeässä linjaustyössä toimin ilolla kanssakulkijana.
Kautta aikojen shamaanit sekä muut vahvassa yhteydessä itseen ja luontoon olevat (mm alkuperäiskansat) ovat katsoneet ihmisen terveyttä kokonaisuutena. Esimerkiksi mielen sairaudet shamaanit näkevät täysin toisin kuin me täällä länsimaissa – myös lähestymistapa on hyvin erilainen. Hoidossa pyritään saattamaan yksilö tasapainoon saattamalla ihminen yhteyteen unohdettujen osiensa ja tukahdutettujen tunteidensa kanssa. Muistuttamaan yksilöä siitä miksi hän on täällä, juuri tässä ihmiskokemuksessa. Autetaan sielua palaamaan kotiin vahvistamalla sielun ja kehon välistä yhteyttä. Palautetaan yksilö juurilleen. Autetaan häntä näkemään oman olemuksensa laajuus, sieluitse.
Tällä hetkellä minua kiehtoo erityisesti työskentely naisen aggression äärellä. Haluan auttaa naisia valjastamaan aggression rakentavaan käyttöön, elämänvoimaksi. Tämä teema näkyy usein myös talliympäristöissä, sillä tallit ovat olleet pitkään ainoita paikkoja, joissa naisen väkivalta on hyväksytty. Siitä on tullut normi ilman, että sitä on välttämättä edes tiedostettu. On ollut ok toimia kovakouraisesti hevosia kohtaan, ja talleilla ihmissuhdepelit, mm erilaiset valtapelit ovat olleet tuttu käytäntö. Maria Akatemiassa tekemäni asiakas-, koulutus- ja vaikuttamistyön kautta opin, että ihmisiä tukemalla autamme parhaiten myös eläimiä. Tuomitsemisen sijaan parasta lääkettä on tiedon levittäminen, myötätuntoinen asenne ja itsetuntemustyöskentelyn syventäminen. Usein väkivaltaisen käytöksen taustalla on tavalla tai toisella haavoitetuksi tullut pikkutyttö, joka ei ole tullut nähdyksi ja kuulluksi omana aitona itsenään. Hänen tarinansa on arvokas, jotta yksilö pääsee voimaantumaan eikä jää menneisyytensä vangiksi esim uhriutumalla.
Omissa yksityissessioissani puretaan vanhoja traumoja, muistoja, uskomuksia, toimintamalleja, ajatuskaavoja sekä mielen rakenteita jotka usein pitävät meitä tiukasti otteessaan. Kaikki tämä staattinen energia on fyysisessä kehossamme – usein solutasolla asti – ja yksilöstä riippuen vaikuttaa vahvasti hyvinvointiimme. Myös edellisten elämiemme muistot, sukupolvien traumat – ihan kaikki kokemamme – on soluissamme. Siksi on tärkeää saada kaikkea tätä kuonaa vapautettua, jotta voimme kuoriutua siksi upeaksi ihmiseksi joka olemme ja joksi synnyimme. Riisua kaiken ylimääräisen, vapautua olemustamme lysyyn painavasta haarniskasta. Kehomme kyllä muistaa, mutta tietoinen mielemme välttämättä ei ja jo tämä voi aiheuttaa paljon ahdistusta.
Mitä sessioissa sitten käytännössä tapahtuu? Se riippuu aina puhtaasti asiakkaan tilanteesta, ja sessioon voi tulla paikan päälle, tai voimme tehdä sen etänä. Kyse on kuitenkin aina energiasta ja kohtaamisesta, olipa fyysinen etäisyytemme mikä tahansa. Täällä saatamme kohdata esim hevosten kanssa, jos se siinä hetkessä hyvältä tuntuu. Ja kohtaamisella tarkoitan sitä, että emme välttämättä edes mene hevosten pihattoalueen puolelle, vaan keskitymme kuuntelemaan mitä meissä tapahtuu, aitojen tällä puolen. Opettelemme yhteydessä olemista ilman fyysistä kosketusta, joka usein palautteiden perusteella on äärettömän kaunis ja hoitava kokemus. Hevoset osallistuvat sessioon aina vapaaehtoisesti. He joko tulevat lähelle tai eivät. Näin hevonen ei joudu terapeutiksi tahtomattaan. Hevosen hoitava energiakenttä on myös hyvin laaja, joten jo se, että ihminen tulee tänne paikkaan, vaikuttaa monin tavoin avaavasti. Moni on kuvannut, että tunteita ja asioita alkoi liikkua jo edellisenä päivänä, tai matkalla tänne. Hevosten hoitava energia on monesti läsnä myös etäsessioissa, ja moni asiakas on kuvannut, kuinka ovat tunteneet hevosten hoitavan läsnäolon pitkään, useita päiviä.
Hevoset peilaavat suoraan sen mitä yksilö siinä hetkessä tarvitsee. Riisumme kohtaamisesta pois kaiken ylimääräisen ja annamme tilaa olemiselle. Ei tarvitse keskittyä mihinkään muuhun. Käytän usein myös rumpua tukena sen laajamittaisten hoitavien vaikutusten vuoksi. Sessiossa saatan myös käyttää energiatyöskentelyä eri tavoin, terapeuttista keskustelua, kuuntelevaa kosketusta, meditaatiomatkoja, intuitiivista kuvittamista ja kirjoittamista, itsetuntemuksen syventämistä tukevia työkaluja, läsnäoloharjoitteita, kehoyhteysharjoituksia, luontoyhteyttä vahvistavia harjoituksia sekä sielu- ja sydänyhteyttä vahvistavia työkaluja.
Ja tosiaan, etäisyyksillä ei ole merkitystä, vaikutukset ovat ihan samat olitpa sessiossa livenä tai etänä. Moni on saanut apua fyysisiin vaivoihin, mm. pahat selkäkivut ovat poistuneet, hermosäryt loppuneet, migreenit väistyneet, elämälle on löytynyt täysin uusi suunta, stressi on vähentynyt ja rauha laskeutunut ennenkokemattomalla tavalla itseen, yhteys oman hevosen tai muun lemmikin kanssa on muuttunut radikaalisti parempaan, luovuuden blokit ovat poistuneet, estävällä tasolla oleva vaikea esiintymisjännitys on vapautunut, yhteys itseen on vahvistunut, masennus on poistunut, perhesuhteet ovat parantuneet, oman polun esteenä olevat pelot ovat helpottaneet, sosiaalinen ahdistus vähentynyt – listaa voisi jatkaa loputtomiin. Vaikka olen saanut upeaa palautetta työstäni, en ole osannut arvostaa sitä ennen kuin vasta nyt. Ennen en osannut riittävästi antaa kiitosta lahjoilleni, ajattelin, että tämänhän nyt kaikki osaavat, ei tämä nyt niin kummoista ole. Vasta viimeaikoina olen ymmärtänyt, kuinka paljon olen väheksynyt itseäni ja omia kykyjäni, pitänyt itseäni pienuudessa. Paljon aiheeseen on liittynyt myös pelkoa olla todella se kuka olen.
Sydämen shamaanin työ merkitsee minulle erityisesti toimimista kanssakulkijana kokonaisvaltaisen ihmisyyden matkalla erityisesti tänä sydäntietoisena aikana, tulkkina näkyvän ja näkymättömän maailman välillä, sekä yhteyden vahvistajana luonnon ja ihmisen välillä. Minun maailmassani uskomushoitoja ovat sellaiset, jotka etäännyttävät yksilöä entistä kauemmas aidosta itsestään, turruttavat ihmistä tuntemasta tai kokemasta jotakin, eivätkä päästä ihmistä voimaantumaan. Lääkkeilläkin on paikkansa, mutta niiden tulisi olla vain yksi osa, ja niitä tulisi aina määrätä viisaasti, harkiten. Missään nimessä ihmisen terveydenhoidon ei pitäisi nojata lääkkeisiin tai vain yhteen ainoaan “totuuteen”. Tällöin fokuksessa ei ole asiakkaan etu, vaan joku ihan muu. Siksi sillanrakennustyötä tarvitaan, enemmän kuin koskaan. Aitoa halua tukea yksilön voimaantumista omaksi itsekseen. Jotta tämä pyrkimys voi toteutua, tarvitsemme yhteistyötä länsimaisen lääketieteen ja muiden eettistä, kokonaisvaltaista ihmiskäsitystä tukevien hoitomuotojen välillä. Jos jämähdämme poteroihimme, mitään uutta ei voi koskaan syntyä tähän maailmaan.
Kautta aikojen eri lailla ajattelevia on pidetty hulluina, pilkattu ja nöyryytetty, eristetty yhteisöistä. Edisonia pidettiin höynähtäneenä, kun hän ensi kertaa esitteli idean sähköstä. Kukaan ei meinannut niellä ajatusta maailmasta pyöreänä, sillä pannukakkuhan se nyt on – hulluja olivat kaikki, jotka ajatusta kyseenalaistivat. Uudet ideat otetaan monesti vastaan tietyn protokollan kautta. Ensin ideaa vastustetaan kynsin ja hampain. Sitten sille naureskellaan, ja sitten sitä saatetaankin yht äkkiä pitää loistavan visionäärisenä, ja ennen kuin huomaammekaan, siitä onkin tullut normi. Eikä kukaan enää pian muista, että idea edes alunperin oli ollut muka jotenkin kummallinen. Näin me ihmiset toimimme, ja se on osa inhimillisyyttämme. Tämä prosessikaavio on ehkä vain hyvä pitää takaraivossa uusien ajatusten ja näkökulmien äärellä. Pian se humpuukiksi leimattu hörhöily saattaakin olla tutkittua, validia tietoa, jonka todenperäisyyttä kukaan ei enää kyseenalaista.
Minusta tärkeää olisi myös muistaa, että meidän ihmisten käsityskyky on rajallinen, eikä mielemme edes voi ymmärtää kaikkea. Näin säilytämme terveen, uteliaan kunnioituksen elämän mysteeriin, ja opimme arvostamaan myös ei-tietämistä viisautena. On minusta nöyryyttä ajatella, että ehkä meidän ihmisten ei tosiaan edes kuulu ymmärtää kaikkea. Voisiko senkin nähdä arvona tässä ylirationalisoituneessa maailmassamme?
